Nyt se sitten tapahtui.

Se hetki, josta ei oo saanu puhua,  se, mikä on pitkin vuotta kauhukuvana pilkahdellut  mielessä.  Nimittäin Väkivahva loppui.

Nyt istun kotona, olohuone on täynnä purkamattomia tavaroita, istua möllötän ja mietin, että miten tässä nyt näin kävi.  Vastahan mie olin menossa sinne Väkivahvaan ja yhtäkkiä se onkin jo ohi. Ei luoja, miten nopeasti kaikki kävi ja miten tyhjä olo nyt on.

Jos tää vuosi ei ois ollu näin ihana, en nyt istus tässä itkemässä. Meillä on ollu ihan älyttömän hieno vuosi. On kerennyt tapahtua niin paljon, ja etenkin, meissä on tapahtunut niin paljon.  Näyttelijäntyö on avautunut miulle ihan uudella tavalla, oon päässyt oppimaan, tekemään, oivaltamaan, epäonnistumaan ja onnistumaan. Oon oppinut, että moka on lahja, mene täysillä häpeän läpi, uskalla olla huono ja anna itsellesi rauha. Karista apina olkapäältä ja tee satanen lasissa. Nauti siitä mitä teet – tee sitä, mistä nautit. Oon löytänyt itsevarmuutta, rohkeutta, läsnäoloa ja  paljon paljon muuta. Enemmän, kuin mitä osasin odottaakaan. Nyt viimeisenä viikkona on ollut hienoa pysähtyä miettimään tätä vuotta ja tajuta, kuinka paljon on oikeasti tapahtunut.  On ollut upeaa tajuta kasvu itsessä ja muissa.

Tän vuoden aikana Niittylahdesta ja urkasta on tullut miulle koti ja Väkivahvasta on tullut miun perhe. Miten muka voin yhtäkkiä lähteä pois omasta kodistani ja luopua kaikista niistä ihmisistä? Vuoden aikana on tullut niin paljon rutiineja. On vaikeaa tajuta, ettei oikeasti enää tiistai-iltana mennä saunaan tai ettei aamulenkillä enää juokse vastaan kahdeksaatoista hikistä väkivahvalaista.

Lähteminen, se oli vaikeaa. Miten vaikeaa oli oikeasti jättää ne avaimet siihen kämpän pöydälle ja miten vaikeaa oli sulkea meidän 202:sen ovi, kun tiesi ettei sinne enää pääse takasin. Ja ihmisten hyvästely… No, kaikki loppuu aikananaan. Luopuminen on vaikeaa, mutta se on kohdattava, että tilalle pääsee tulemaan jotain uutta.  Elämässä on nyt hyvä vaihe ja miulla on mieletön halu päästä tekemään ja kokemaan kaikkea uutta, tuntematonta ja pelottavaakin, mutta onko miun tosiaan lähdettävä kohti tulevaa nyt ihan yksin, ilman kaikkia väkivahvaystäviäni ja ilman Tiinaa ja Kaitsua? Vatsaus kuuluu, kyllä.

Huomenna ei enää mietitä kenellä on tänään urkan avain, koska sitä ei oo enää meillä kellään. Myö ei enää tarvita sitä. Tulee uudet avaimet, uudet lenkkipolut, uudet ihmiset, uudet tuulet.  Väkivahvuus ei kuitenkaan lähde meistä kenestäkään, ja kaikki tänä vuonna kerätty voima, uskallus, rohkeus ja tahto kulkee mukana tulevaisuudessa. Tästä on hyvä, tai sanoisinko että täydellistä lähteä eteenpäin, ja tähän loppuun haluan vielä lainata meille väkivahvalaisille niin rakasta Tsehovia:

”Tekee mieli elää! Voi hyvä jumala! Voi rakkaat sisaret, meidän elämämme ei ole vielä lopussa. Eläkäämme edelleen! TÄYTYY ELÄÄ, TÄYTYY ELÄÄ!”

Kiittäen ja rakkaudella,

 Liisa

Tältä näyttää Väkivahva 12-13

..ja vielä lopuksi haluan jakaa tän biisin, väkivahvat tiedätte kyllä miksi!

Varsinainen jytäkkä, energiapatukka

Hämmentävä blogikirjoitus! Käykää lukemassa! 

http://hikkaj.blogit.kauppalehti.fi/blog/29820/3-3-3-3-3-3

Minä, Paviaani ja Ismo

Joo. Pitää mainita tähän alkuun, että tämä on elämäni ensimmäinen blogikirjotukseni ja otan tämän haasteen rohkeasti vastaan ja katsotaan mitä miehen käy.
Noniin, nyt ois siis menossa 5 x 3 sisarta world tour '13  ja takana on 7 esitystä ja jäljellä olisi reilu puolet mokoma lisää. Fiilis on hyvä tähän mennessä ja olen onnellinen siitä, että fyysisesti olen vielä varsin hyvin voivana mitä nyt vatsa toiminut esityspäivinä tavallista sutjakkaammin.
No onhan sitä tullut jännitettyä niin maan perusteellisesti. En minä sentään hölmö ole. Ketä tahansa jännittäisi se, että menee ihmisten eteen ylisosiaalisen tilanteeseen tiedostaen sen, että jos unohtaa vuorosanansa niin esityksen jälkeen sinun on tuleva lynkattavaksi pesäpallomailojen kera.
Noh noh voin kertoa ettei asia ole ihan niin.
Itsellä on ollut vaikeuksia oman hahmon identiteetin kanssa ja välillä on olo kuin murkkuikäisellä paviaanilla sen sijaan, että hahmo olisi auktoriteettia huokuva liideri. Mutta olen hyvä jätkä, niin myös itselleni ja siksi myös armollinen itseäni kohtaa. Tämä on ensimmäinen näytelmä missä olen mukana joten olen pyrkinyt viestittämään itselleni, että nauti jätkä nyt perkele tälläisestä once in a lifetime kokemuksesta. Ja voin kertoa, että kaiken tuskan hikeä kuoruttavani kehoni alla olen nauttinutkin esittämisestä.
Positiivisena asiana olen huomannut, että roudaaminen on aika hauskaa. Näillä kiertue esityksillä kun ollaan pystytetty lavoja, katsomoja ja valoja niin on ollut varsin miellyttävä olo. Soijane paita päällä kantaa tavaroita ja suunnata valoja ja sitten tauoilla toisessa kädessä banaani ja toisessa kesberi niin on se ollut aika sydäntä lämmittävää.
Huomenna on luvassa hieno päivä. Ensiksi show ainoassa ja oikeassa Kontiolahdessa ja sen jälkeen illalla olisi Ismo Alangon keikka. Huh huh, huomenna Timoskaisen poikaa nukuttaa!

Mutta ystäväiseni, minä jatkan täällä, jatkakaa te siellä.

Sampsa

Hymy levenee

Jännitys. Aamupala. Pakollinen facebookisa käynti. Perhoset kropasa. Plarin lukemine vielä kertaalleen.  Kahavilan laitto. Vääntöä vatsanpohojasa. Oman rekvisiitan huolehtimine paikoilleen. Lenkki. Äänenavaus. Yhteine lämppä tanssin muodosa. Oma keskittymine. Ensi-ilta…

     Kuudes nelijättä, no siihen on vielä aikaa. Kuudes nelijättä yllätti meidät kaikki, sillä se varmana hyppäs pari kuukautta omasta kalenteripaikastaan eelle. Suht normaalisti enskapäivä lähti liikkeelle, mitä nyt vähä pitempään sai nukkua. Koko ajan oli pientä jännitystä ilimasa, mutta varsinainen vatsanvääntö alako, ko mentiin laittamaan kahavilaa valmiiksi Urkalle. Tänään tänne tulee oikiasti ihimisiä kattomaan meitä!  Niin joo ja saatiinhan me meijän hienot 5x3 Sisarta hupparit, nyt kelepaa edustaa!

     Oma valmistautuminen esitykseen on vuoden aikana koko ajan tullut selevemmäksi. Nyt tietää, että tarvitsee kunnon lämmittelyn, joko lenkki tai salilla polokeminen. Sinänsä oman polven loukkaaminen toi uusia ulottuvuuksia tähänki, sillä muuten en varmasti olis löytäny salilämmittelyä myös työkalupakkiini. Ennen enskaria siis lenkkarit jalakaan ja menoks. Yhteisesä lämpäsä nostettiin Väkivahvaporukkana hienosti latausta tulevaan vetoon, ihan taisi ohojaajakin liikuttua meidän energiastamme. Tällä porukalla kyllä pystyy lähtemään luottavaisin mielin kohti tulevia esityksiä. :)  

     Meillä oli mieletön yleisö, joka oli koko ajan täysillä mukana. Myös meijän näyttelijöiden energia oli katosa, vaikka työntäyteinen viikko oli takana. Aivan tajuton fiilis oli läpi esityksen. Kyllä tää biisi jo näköjään tarviki yleisön, sillä jokainen veti heti satanen lasisa. Tottakai siellä tuli mokia, mutta onneks kukaan ei jääny niihin lepäilemään. Tästä on hyvä lähtiä tuleviin keikkoihin ja esityksiin, vielä rooli syventyy ja aina voi tehä kaiken paremmin niin ja tietysti voihan se huonomminkin mennä. 

Pieni haikeus iski kieltämättä esityksen jäläkeen. Tätä me ollaan harijoteltu ja tähän ollaan tähätty. Miten tää vuosi on voinu mennä näin nopiaa? Kohta shhh.. ei puhuttakkaan siitä vielä, nyt nautitaan !

 

Sydämellä

Martta M-P/Natalia

Ajatuksia ensi-illan aattona

On vaikeaa ymmärtää että huomenna se tapahtuu, 5 x 3 Sisarta saa ensi-iltansa.
Kun luen ensimmäistä blogipäivitystäni, hymyilyttää. Mitä kaikkea sen päivän ja tämän päivän välille onkaan mahtunut. Nyt meillä on jo kokonaiset roolit ja yhteiset roolikaaret.

Silti tuntuu että haluaisin vielä etsiä lisää ja löytää enemmän. Odotan mielenkiinnolla esitysrupeamaa, mutta kaikista kivointa on yhdessä tekeminen ja pohtiminen. Eikö me voitais treenata vielä vähän?
Olen ollut yllättävän tyyni ja huoleton viime viikkoina, vaikka tekemistä ja työtä riitti paljon. Alkutalvi oli älyttömän ahdistavaa seilaamista itsen löytämisen ja roolin löytämisen kanssa. Roolini ja ymmärtämykseni varmasti kehittyy vielä esitysrupeaman jälkeenkin, mutta suurin työ on nyt takana.

Suurin oppimisen paikka tänä keväänä on minulle itselleni ollut tilan antaminen. Minulla on ollut taipumus haluta olla näkyvillä, mutta tämän vuoden aikana se on jalostunut johonkin parempaan; siihen, että olen yksi tärkeä osa ensembleä joka elää ja hengittää yhteisvoimin. Minä en ole tärkeä, vaan se, minkä osa minä olen. Näin isossa ryhmässä on ajatellut että mitä jos jään jalkoihin ja muutun näkymättömäksi. Sitä on yllättävän vaikeaa tunnustaa tällä tavoin. 

Moni on kysynyt, että joko jännittää. Ehkä. En osaa sanoa.
Ehkä osaan kertoa tarkemmin jälkeenpäin.

Nyt pitää lähteä lenkille ja hoitamaan asioita! Tulkaa katsomaan meitä, ette pety!

Kun unohdan itseni, muutun näkyväksi.
Emma C.

Väkivahva kirjastossa ja radioaalloilla

Ensi-iltaviikko pärähti käyntiin eilen tiistaina, kun tuhdisti suklaamunia syöneet väkivahvalaiset rantautuivat jälleen Urkalle. Tutussa harjoittelupaikassa ei kuitenkaan kauaa viivytty, kun autot starttasivat lounaan jälkeen kohti Joensuun pääkirjastoa. Ohjelmassa oli lehdistötilaisuus, jossa esitimme kohtauksen näytelmästämme.  

Valmiina lähtöön! Takana Urkka.

5x3 Sisarta lehdistötilaisuus -juliste kirjaston aulassa.

Tarjolla oli myös ihan Venäjältä asti tuotuja karamelleja, joilla houkuttelimme paikalle hyvän määrän katsojia. Ohjaaja Tiina kertoi yleisölle näytelmän tekemisestä ja prosessista sekä koulutuksestamme, Taru puolestaan avasi samoja asioita noin niin kuin opiskelijan näkökulmasta. Yleisö ja toimittaja kyselivät kysymyksiä, joista osaan saatatte saada vastauksen lukemalla huomisen päivän Karjalaisen. Siellä on nimittäin meistä juttu, muistakkeee lukea ja kauempana olevat internetin välityksellä.

"Melli suuhun!" Andrei, Irina ja Olga jakamassa karkkia ja flyereita.

Pari Masaa ja Olga valmistautumassa esitykseen.

Markkinointi jatkui vielä Tiinan ja Heidin toimesta radioaalloilla, Yle Pohjois-Karjalan taajuuksilla. Haastattelussa puhuttiin asiaa, muistettiin täsmälleen koko Pohjois-Karjalan opisto ja ammattiopisto Niittylahden nimi, etsittiin synonyymia pahoille sanoille ja tehtiin Askosta tuleva arkeologi.

3 yötä ensi-iltaaaan!

Rakkaudella,

Riikka

Arvonta suoritettu

Kuka sisarista olet? -kyselyyn vastanneiden kesken on nyt arvottu liput

Arvonta suoritettiin seuraavissa olosuhteissa:

Onnettarena toimi lumo-linjan opiskelija mainio Heikki Otava,
onnenhattuna Mustosen Heidin pipo ja hatun pitelijänä allekirjoittanut.


Ja voittajaksi selviytyi:

Inka Kyytinen

Onneksi olkoon !


Aurinkoisin terveisin,
Martta P

ps. ENSKARI TÄLLÄ VIIKOLLA IHAN MAHTAVAA !

5x3 Sisarta lehdistökuvat:lehdistökuvat

Ei mahdu ahdistus tähän tunneskaalaan

Olen ollut erittäin yllättynyt omasta mielentilastani viimeisten kahden viikon aikana. Kuunnellessani ahdistuneita kommentteja hukassa olosta ja keskeneräisyydestä olen ihmeissäni miettinyt, mitä itselleni oikein on tapahtunut. Syksyllä ja erityisesti tammikuussa olin sieltä ahdistuneimmasta päästä, vaikka usein kielsin ja peitin asian johonkin järjettömän työnteon ja loppuun palamisen välimaastoon. Kunnianhimoisena perfektionistina odotin siis olevani tässä vaiheessa proggista joka ilta Urkalla treenaamassa, koska mikään ei suju ja aina voi tehdä enemmän, enkä ole vielä tarpeeksi kiinni ajatuksessa ja blaablaablaa. Sen sijaan hiihtoloman jälkeen tunnelmani ovat olleet päinvastoin (ajoittaista infernaalista väsymystä lukuun ottamatta) aika Zen-henkisiä – ”oon just hyvässä vaiheessa, kyllä tää tästä loksahtaa vielä loppuun asti” tai ”tänään meni päin persettä - hyvä, hyvä, ei ainakaan näin sitten”. Ja tärkeimpänä: ”vastahan me seistiin täällä tumput suorina ensimmäisiä kohtauksia eli mistä ihmeestä tää kaikki tosi hieno tavara tänne on oikein tullut?”

Okei, vieläkin seistään välillä tumput suorina, kohtauksissa ei ole mitään sisältöä ja varsinkin itselläni ei ole harmaata aavistusta siitä, mitä päässäni liikkuu Olgana tai Kulygininä. Erityisesti tänään muunnuin hyvin monta kertaa tyhjäkatseiseksi tunnelmoijaksi. (Robert Cohenin sanoin: älä näyttele melankolista tanskalaista vaan Hamletia) Mutta silti: on silkkaa iloa katsoa (ja näytellä itse), kun juttu alkaa paikka paikoin rullata pitkiä pätkiä, ihmiset näyttelee vaan niin hienosti ja kaikki tuntuu ihan tosi hehkuttamisen arvoiselta! 

Tietysti on vaikea sanoa, kuinka hieno tästä jutusta tulee yleisölle, kun on itse niin sisällä prosessissa ja vielä näyttelijän kapeakatseisessa osassa. Mutta en oikeastaan olekaan niin innoissani ja ei-stressitön sen takia, että tietäisin voivani mennä lavalle varmana katsojien hurmaantumisesta. Olen niin onnellinen siksi että se päätavoite, jonka Tiina sanoi tammikuun alussa, meidän oppiminen ja oivaltaminen ja rajojen ylitys, on jo saavutettu. Ihan joka ikisen kohdalla. Mikä tarkoittaa, että jotain vieläkin hienompaa on edelleen luvassa, kunhan ensi-iltaan ja muihin esityksiin asti päästään. 

Ylpeänä itsestäni ja erityisesti kunnianarvoisista näyttelijäkollegoistani kutsun siis ihmiset katsomaan 5x3 Sisarta, joka on ainakin opettanut tätä työnarkomaania ottamaan vähän rennommin, sietämään epävarmuutta ja luottamaan. Aika hienoa, kun on porukka, jossa sellainen onnistuu. 

Rakkaudella,
Taru

Väkivahvan kevätmallisto 2013

Tällä viikolla kovan treenauksen lisäksi Väkivahva pääsi kokeilemaan taitojaan myös serigrafian eli silkkipainon muodossa tarkoituksena painaa myyntiin tulevat prokkispaidat. Mie ja Martta P entisinä taidelukiolaisina ja Miia ammattilaisena otettiin homma vastuullemme. Hauskaa oli, vaikka muutama mutka tuli matkalla vastaan.

Enskinnäkin seulojen peseminen vaati vähintäänkin (verta) hikeä ja kyyneliä, sillä edelliset painatukset olivat aika tiukassa. Mutta Urkan alakerran saunatila ja kumpparit pelastivat tilanteen. Seulojen valotukseen tarvittavien kalvokuvien kopioiminen oli myöskin melko hermoja raastava koettelemus meille tekniikan ihmelapsille, mutta saatiin kuin saatiinkin kopiot otettua. Seuraava este odotti pimiörakennuksen vessassa, jossa oli tarkoitus pestä valotetut seulat. Ilmeisesti siellä oli ilmastointikanavasta sisään tullut KUOLLUT LINTU HUIIIIII, mutta koska ei uskallettu mennä tarkemmin katsomaan, pestiin seulat jälleen Urkan suihkussa.

Valotusemulsion levitys on jännittävää puuhaa.

Itse paitojen painaminen järjestettiin vuoroilla viikonlopuksi Urkan viereisessä rakennuksessa sijaitsevaan käsityöluokkaan. Kaikkea sitä meijän koulun alueelta löytyy... Koko homma toimi hienosti, paidoista tuli upeita ja lintukin oli kadonnut vessasta. Jes.

Maanantaina jatkuu taas treenit täyttä höyryä eteenpäin ja kahden viikon päästä se h-hetki sitten koittaa!!! Kaikki katsomaan ja paitoja ostamaan!


Rakkaudella ja painopastalla,
 Minna

Lisäksi vielä kuvia meijän paitaprojektista : D

Urkan suihku pelastaa jälleen

Ahkerat paidanpainajat

Taidekuva Riristä ja "koristeellisesta" kässänluokan vessasta

Täytyy elää